Tulossa – Bvlgari Black & Prada L’Eau Ambrée

Posteljooni toi tänään pari uutta tulokasta kokoelmaani. Kummatkin ovat roikkuneet hankintalistalla pitkään, ja nyt kun törmäsin niihin erittäin edulliseen hintaan osoitteessa parfyymi.fi, en enää voinut vastustaa kiusausta.

IMG_6425Näistä molemmista on tulossa omat postauksensa, kunhan tutustun niihin ensin kunnolla. Pradan L’Eau Ambrée on minulle siinä mielessä entuudestaan tuttu, että olen käynyt säännöllisin väliajoin haistelemassa tätä paikallisissa kemppareissa, ja olen vähällä ollut viedä sen kassan kautta kotiin. Vain korkeahko hinta on saanut harkitsemaan tarkemmin ja lykännyt ostopäätöstä. Olen useita kertoja miettinyt hankkivani tämän itselleni palkinnoksi saavutuksesta x tai y, mutta jotenkin se on aina jäänyt.

Bvlgari Black taas on aivan täysin sokko-ostos. En ole haistanut tätä kertaakaan missään, olen vain lukenut muiden arvioita tästä tuoksusta. Positiivisten ja jopa ylistävien arvostelujen lisäksi kyseessä on sellainen kulttituote, jonka jokaisen tuoksuharrastajan tulisi tuntea, joten senkin vuoksi olen pitkään halunnut sen. Se on aika ainutlaatuinen tuoksu, etenkin mainstream-markkinoilla. Harrastan aika paljon sokkohankintoja, eikä vielä kertaakaan ole tullut mitään pettymyksiä. Positiivisia yllätyksiä sen sijaan on tullut useitakin, siten että on kuvitellut tuoksun olevan toisenlainen ja sitten kun tuoksu ei olekaan odotuksien mukainen on siitä ensijärkytyksen jälkeen tullutkin kestosuosikki!

Tuosta parfyymi.fi nettikaupasta vielä sen verran, että edullisten hintojen lisäksi heillä on todella nopea toimitus! Tein tilauksen keskiviikon ja torstain välisenä yönä, ja tuossahan oli viikonloppu välissä, joten toimituksessa meni vain pari arkipäivää. Yritys on ruotsalainen ja sijaitsee Ruotsissa, joten kaukaa tuoksut eivät tulleet. Tämä muuten ei ole mikään maksettu postaus, haluan vain vinkata muillekin löytämistäni hyvistä ja luotettavista nettikaupoista.

Advertisements

Prada – Infusion de Fleur d’Oranger

sitruksenkukka

Pradan Infusion de Fleur d’Oranger on hauskan raikas, autenttinen, pirteä ja puhtoinen kesätuoksu. Se tuoksuu aivan oikeille appelsiininkukille, ja makealle mandariinille, mutta vahvassa osassa on myös puhtoinen saippuaisuus. Siinä on mukana myös muita valkoisia kukkia, kuten nerolia, tuberoosaa, jasmiinia ja kieloa. Kielosta tuleekin se raikkaus, ja jasmiinista selkeästi saippuaisuus. Vaikka fragrantica luonnehtii tämän animaaliseksi tuoksuksi, niin olen eri mieltä. Infusion de Fleur d’Oranger ei ole animaalista nähnytkään, vaan se on pääasiassa puhtoista appelsiininkukkaa. Tässä jasmiini ei ole tippaakaan kakkainen, niin kuin se usein saattaa olla ja siitä animaalisuus, vaan jasmiini on täyttä saippuaa.

Vaikka tuoksu on raikas, niin tuberoosa ja mandariini tuovat siihen myös hieman makeutta. Mistään sitruksisesta tuoksusta ei todellakaan ole kyse. Minulle alussa esiintyvä kielo tuo mieleen mummuni, ja sitä kautta tuoksun ensimmäiset minuutit ovat aika mummokamaa, mutta iholle asetuttuaan ja alun hyökkäävän tuberoosan väistyttyä pehmeät appelsiininkukat ja saippuajasmiini astelee esiin. Tuoksu on persoonallinen, tyylikäs mutta silti hauska.

Tykkään Pradan parfyymien ulkonäöstä, etenkin Infusion -sarjan tuoksujen pullot on mielestäni kauniita kaikessa yksinkertaisuudessaan. Metallilaatta tuo pulloon arvokkuutta ja menneiden aikojen fiilistä. Korkki ja pahvipakkaus taas ovat hyvinkin tätä päivää, leikkisät pienillä retroviittauksilla. Itse liemi kyllä täyttää pullon ulkonäön asettamat odotukset täysin, jopa ylittää ne.

Infusion de Fleur d'Oranger Prada

Kuva: Fragrantica

Tämä on siitä ihana tuoksu, että kaikki sen osaset tuoksuvat niin aidoilta että melkein voi kuvitella olevansa aurinkoisena kesäaamuna puutarhassa, jossa tuoksuu valkoiset kukat ja appelsiinipuu kukkii. Infusion de Fleur d’Oranger on harmiton, aito ja hyväntuulinen tuoksu kesäpäivään olematta kuitenkaan tippaakaan tylsä. Se saa hyvälle tuulelle ja mielen aurinkoiseksi, ja se sopiikin mielestäni kesäisiin arkipäiviin.