PP Perfumes – Hannele Eau de Parfum

hannele3Tällä kertaa minulla onkin kunnia esitellä teille kotimainen parfyymi, Hannele Eau de Parfum. Hannele on Suomessa suunniteltu ja Ranskassa valmistettu tuoksu. Se lanseerattiin vuonna 2011, ja sitä myydään PP Perfumesin nettisivuilla ja valikoiduissa kemikalioissa.

Hannele on yhtä aikaa perinteinen suomi-neito ja klassinen kaunotar. Hillitty, hienostunut, viileä, mutta silti niin viaton. Mieleen tulee 50-lukulainen lady, ja vaikka tuoksussa onkin vanhan ajan eleganssia ja retrofiilistä, ei se silti ole vanhanaikainen vaan sopii mainiosti tähän päivään.

Valmistaja itse kuvaa tuoksuaan näin:

Hannele Eau de Parfum on suomalaiselle naiselle suunniteltu uutuustuoksu. Hannele suunniteltiin alun perin lahjaksi, ja sen kolme ensimmäistä käyttäjää olivat nimeltään Hannele. Näin Hannele Eau de Parfum valitsi itse nimensä.

Hannelen kukkakimpussa tuoksuvat sireeni, ruusu ja jasmiini. Pehmeä santelipuu ja vanilja antavat lämpimän pohjan tälle klassisen herkälle tuoksulle.

hannele1

Hannele on mielestäni klassinen, puuterinen kukkaistuoksu. Jos oikein pinnistän, voin kyllä tunnistaa sireenin, ruusun ja jasmiinin, mutta aldehydien ansiosta kukat on sidottu niin tiiviiksi kimpuksi ettei mikään kukista hyppää erityisemmin esiin. Ne on varmaan myös nuo aldehydit ja niiden luoma kukkapöhinä, joka tuo mieleen sen kuuluisan Chanel 5:n.

Alun kukkasten hieman laannuttua tuoksu on pääasiassa saippuainen ja puhtoinen, veikkaan tämän johtuvan myskeistä. Se tuo mieleeni vanhan ajan kosmetiikan, ja puuterisuuden noustessa esiin tämä mielikuva vain voimistuu. Mitä enemmän aikaa kuluu,  kukat väistyvät antaen santelipuulle ja vaniljalle tilaa, mutta eivät poistu kokonaan. Santelipuu taitaa olla tuoksun puuterisuuden takana. Vaniljaa Hannelessa on sen sijaan mielestäni todella vähän, vain aavistus. Juuri sen verran että tuoksu pehmenee ja pyöristyy, muuten niin kovin viileä tuoksu muuttuu hiljalleen lämpimämpään suuntaan. Samalla tuoksusta tulee nykyaikaisempi, ja ainakin minulle helpompi pitää.

hannele4Hannele Edp on hyvin naisellinen tuoksu.Ensimmäisiä kertoja testaillessa tuntui että jopa liian naisellinen ja hienostunut minulle, kuin valeasu tai jokin rooli. Kuitenkin kerta kerralta alan pitämään tästä tuoksusta vain enemmän. Etenkin alun kukkasten ja aldehydien hiljettyä, ja santelipuun hieman pehmeyttä alan jopa viihtymään Hannelen kanssa. Vaikka tuoksussa on tietynlaista herkkyyttä ja viattomuutta, se on silti mielestäni melko voimakas ja erittäin kestävä.

hannele2

Hannele Eau de Parfum on tuoksu joka on kotonaan niin maalaismaisemissa, kuin iltapukujuhlissa edustamassa. Voisin hyvin kuvitella sen sopivan niin järvenrantamaisemiin saunan jälkeen, kuin  itsenäisyyspäivän vastaanottoon linnan juhliin!

Kaikenkaikkiaan Hannele Edp on hyvin monivivahteinen ja laadukas tuoksu. Sanoisin että tuoksu arvonsa tuntevalle naiselle, ja voisin kuvitella Hannele EdP:n helposti myös vintage-harrastajan tai burleskitanssijan garderobiin. Sen sijaan se ei ehkä ole kovin luonteva tai ilmeinen valinta nuorille tytöille, eikä välttämättä myöskään tällaiselle melko poikamaiselle “resupekalle” kuten minä. Mikäänhän ei tosin kiellä pukeutumasta juuri sellaisiin tuoksuihin mistä itse pitää! Itse vastakohtia ja ristiriitaisuuksia rakastavana yhdistäisinkin tämän kuluneisiin farkkuihin, roikkuvaan neuleeseen ja elämää nähneisiin prätkäbuutseihin.

hannele5Näytteistä kiitokset miehelle tuoksun takana. Voitin nimittäin näytteitä Hannele EdP:stä tuoksun luojan, Christian Aigun, blogikilpailusta. Mukana paketissa oli myös valmistajan toisen tuoksun Auroran lisäksi hieman Ranskan tuliaisia, niistä varmaan myöhemmin lisää..

Kuvat: PP Perfumes

Advertisements

6 thoughts on “PP Perfumes – Hannele Eau de Parfum

    • Kiitos. 🙂 Arvostele ihmeessä! On aina mukava lukea muiden mielipiteitä ja näkemyksiä tuoksuista. Parhaimmillaan niistä voi löytää itsekin uusia puolia. Mä en ole Auroraan vielä kerennyt kunnolla tutustumaan, mutta siitäkin on tulossa postaus joskus tulevaisuudessa.

  1. Mulla on ehdotus. Tehkää simultaaniarvio Aurorasta. Simultaanipostauksia on kiva tehdä ja tulokset voivat yllättää!

    • Mielenkiintoinen ehdotus! Todellakin toteuttamisen arvoinen idea, laitetaan korvan taa. 🙂

      Pahoittelut muuten viivästyneestä vastauksesta, en ole maiseman-, työpaikan- ja suunnilleen kaiken mahdollisen -vaihdoksen takia kerennyt notkumaan netissä pariin kuukauteen!

Leave a reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s